Jakamisen periaate pelastaa maailman

Erottelun miekka sekä muita kysymyksiä ja vastauksia

Erottelun miekka sekä muita kysymyksiä ja vastauksia Maailmanopettaja Maitreyan ja Henkisen Hierarkian julkisuuteen tulosta – Lähde Share International 3/2015

K: Share Internationalin marraskuun numerossa 2014 mainittiin, että Maitreya on Lähi – idässä. Onko Hän edelleen siellä?

V: Kyllä. [tilanne maaliskuussa 2015 – Maitreya on sittemmin jatkanut televisioesiintymisiiän Kiinassa]

K: Onko Maitreya vieraillut useissa alueen valtioista vai onko Hän pysytellyt vain yhdessä maassa vierailunsa aikana?

V: Hän on vieraillut useissa maissa.

K: Onko Hänen läsnäolollaan ollut toivottuja vaikutuksia – esimerkiksi onko se saanut aikaan suvaitsevaisuutta, kompromisseja ja suhteiden parantumista?

V: Sitä on liian aikaista arvioida.

K: Onko Hänen tavoitteensa Lähi – idässä rohkaista yhä suositumpaa vaatimusta ihmisoikeuksien toteutumisesta?

V: Ei välttämättä. Maitreya on siellä löytääkseen keinoja luoda rauhaa eri uskonnollisten ryhmittymien välille.

K: Kokeeko Maitreya tähän astisen työnsä menestyksekkääksi?

V: Hän ajattelee, että tekemistä on vielä paljon. Kuitenkin, Maitreya on aina optimistinen ja kärsivällinen.

K: Onko Maitreya esiintynyt kansallisissa, uskonnollisissa tai paikallisissa tiedotusvälineissä sen jälkeen, kun Hän meni Lähi – itään?

V: Ei.

K: Vihittyjen listassa Apollonius Tyanalaisen elinikä on merkitty n. 16-97jKr. Kirjassanne Suuri Lähentyminen sivulla 195 on kysymys: ” Voisitteko ystävällisesti kommentoida Apollonius Tyanalaisen elämää: Kuoliko hän luonnollisesti vai hylkäsikö hän ruumiinsa ja minkä ikäisenä? (Lokakuu 1998)” Te vastasitte: ” Hän hylkäsi ruumiinsa 400 vuoden iässä.” Voitteko kommentoida ilmeistä ristiriitaa näiden kahden vastauksen välillä?

V: Luultavasti minulta tietämättäni kysyttiin sama kysymys kahdesti ja siksi kysyin Mestarilta kaksi kertaa, mikä ei ole sallittua. Ensimmäinen annettu aika (vihittyjen listassa) on oikea.

K: Onko Henkinen Hierarkia demokratia?

V: Henkinen Hierarkia ei ole demokraattinen. Tasoerot hyväksytään aina ja nämä erot luovat omanlaisiaan työskentelytapoja. Kaikessa on kyse kokemuksesta; jotkut Mestareista ovat kehittyneempiä kuin toiset.

K: Mikä on Skotlannin säderakenne ja olisiko Skotlannin pitänyt sanoa kyllä vai ei äskeisessä äänestyksessä itsenäisyydestä?

V: Skotlanti, minun maani. Onko sillä oma säderakenne? En usko, että heillä on omaa säderakennetta. Heidän säteensä ovat Yhdistyneen Kuningaskunnan säteet, jotka ovat 2. säteen sielu ja 1. säteen persoonallisuus, ja ne samat ovat myös Skotlannin säteet.

Olisiko heidän pitänyt äänestää Kyllä vai Ei? Heidän olisi pitänyt äänestää yhtenäisyyden puolesta, tietenkin. Kuinka voi olla yhtenäisyyttä, jos ei pysytä yhdessä? Yhtenäisyys on kaikkein tärkein asia. Se on kaikista tärkein asia Britannialle, kuten myös Espanjalle ja muulle maailmalle.

Eurooppa – sen pitäisi pysyä yhdessä mutta ei yhtenä valtiona. Eurooppa ei ole valtio. Eurooppa on valtioiden muodostelma eikä sen tavoitteena ole muuttua Euroopan Liittovaltioksi. Olen ehdottoman varma, että ajatusta Euroopan Liittovaltiosta ei koskaan pitäisi muodostua niiden eurooppalaisten ajatuksissa, jotka yhdessä muodostavat Euroopan. On oleellista, että Espanja on Espanja, Italia on Italia, Saksa on Saksa, Britannia on Britannia, Ranska on Ranska ja niin edelleen. Jokaisen kansan on toteutettava oma kohtalonsa. Jokaisella kansalla on oma kohtalonsa ja miten voi toteuttaa oman kohtalonsa, jos heittää osan siitä pois? Se ei ole mahdollista. Jos Katalonia ja Baskimaa irtaantuisivat Espanjasta, ei mitään jäisi jäljelle. Ei olisi enää Espanjaa, todellista Espanjaa. Se on hölynpölyä. Se on unelma ja se on syntynyt vain, koska maailma on epäoikeudenmukaisesti jakaantunut rikkaisiin ja köyhiin. Jos maailma ja Espanja todella ilmentäisivät itseään, ne eivät haluaisi hajota. Sama koskee jokaista maata, Eurooppaa ja Britanniaa jne.

Siksi olen iloinen siitä, että skoteilla oli tervettä järkeä äänestää irtaantumista vastaan, ero olisi tapahtunut vain kaupallisten tarkoitusperien vuoksi. Se olisi ollut vain aineellisten hyötyjen vuoksi, jotka heillä jo ovat. Osissa Skotlantia on materiaalista hyvinvointia, mutta ei suurimmassa kaupungissa, Glasgowissa. Siellä asuu noin 4 miljoonaa ihmistä ja monet heistä ovat köyhiä. Tietenkin he äänestivät unionista lähtemisen puolesta. Muut suhteellisen varakkaat alueet, jotka saavat runsaat almut Lontoon kukkarosta, äänestivät Unionissa pysymisen puolesta, onneksi. Loppujen lopuksi se oli suuri enemmistö. Mestarini kertoi minulle kuukausia etukäteen, että äänestyksen tulos olisi Ei. Kun aika kului, näytti yhä varmemmalta, että Kyllä äänet saisivat enemmistön ja Ei äänet häviäisivät. Ja siltä se näytti, mutta se ei ollut totuus. Se oli yksinkertaisesti niin, että köyhyydestä kärsivät alueet äänestivät muutoksen puolesta. Muilla alueilla, joilla jo elettiin jos ei suoranaisessa ylellisyydessä niin ainakin tarpeeksi mukavasti, oli varaa äänestää Ei.

K: Juuri ennen pitämäänne lehdistökonferenssia Los Angelesissa 1982 meillä oli laaja kokosivun ilmoituskampanja useissa maissa. Olisiko nyt mahdollisesti oikea aika ajatella, että tekisimme jotain samankaltaista?

V: Minä ajattelen sitä. Se on kallista. Se on nyt valtavan paljon kalliimpaa kuin silloin, ja silloinkin se oli hyvin kallista. Mutta minun päämääräni on lähettää valmistteleva kirje moniin maihin, tiedotusvälineille, ja sanoa tässä lehdistötiedotteessa jotain sellaista kuin: ”Muistatteko tämän?” Esittelisimme pääkohdat siitä mitä kerroimme lehdistölle vuonna 1982. ”Muistatteko tämän? Tiedättekö te, että se jatkuu yhä?” Ja niin edelleen. Heidän valmistelemisensa nyt Maitreyan saapumiseen vaatii rahaa, tietenkin, jotta voisimme maksaa ilmoitukset. Edellyttäen että saamme rahat, mutta tiedän, että se järjestyy. Toivo on siinä, että ne rahat, jotka nyt käytetään kaikenlaisiin joutaviin, toissijaisiin asioihin, saataisiin Hierarkian työhön. Koska tämä on Hierarkian työtä, se on asia, joka jokaisen on muistettava. Tämä on Hierarkian työtä. Maitreya on Hierarkian Johtaja, Hän on ihmiskunnan Sielun Ilmentymä. Me olemme osa Häntä.

K: Toimimissamme ryhmissä meitä on rohkaistu löytämään uusia keinoja lähestyä ihmisiä, kun kerromme tätä tietoa. Kuinka tärkeää on, että emme vesitä viestiä ja että pysymme tiukasti asiassa? Me olemme ryhmissä epätietoisia, koska jotkut ihmiset halutessaan tehdä tarinasta helposti lähestyttävän, jättävät Maitreyan ja Hierarkian siitä pois.

V: Jos yritätte kertoa maailmalle, että Maitreya on tulossa maailmaan ihan pian ja että Hän auttaa ihmiskuntaa muuttamaan sivilisaatiotaan ja rakentamaan uuden sivilisaation jne. ilman että mainitsette Hänet, niin tulette huomaamaan sen melko vaikeaksi.

Mikään ei nosta ihmiskunnan henkeä enempää kuin tieto siitä, että on olemassa hyvä, reilu mahdollisuus siihen, että Maitreya tai Kristuksen kaltainen opettaja on maailmassa, ilmestyy maailmaan ja aikoo työskennellä ihmiskunnan kanssa uuden sivilisaation rakentamiseksi. Se on niin innostava ja mieltä kohottava ajatus, että se saa ihmiset vapautumaan kärsimyksestään, mutta he tulevat saamaan osansa vielä suuremmasta kärsimyksestä, kun Erottelun miekka tekee työtään. Se ei ole vielä alkanut. Ihmiset kärsivät ja monilla on vielä paljon kärsimystä edessään. Mutta työ on suurimmaksi osaksi tehty ja tie on auki Kristuksen tulla esiin, ja tämä on tärkeää. Tämä teidän on kerrottava ihmisille. Miten sen teette on oma asianne, mutta älkää tehkö siitä liian abstraktia, liian kaukana totuudesta olevaa.

Lue Mestarin artikkelit aiheesta Erottelun miekka

Lue lisää Share Infosta nro 1/2007

Erottelun miekka

Erottelun miekan luominen

Infolehden laaja artikkeli ”Yhtenäisyys moninaisuudessa” käsittelee Erottelun miekkaa >>>

Lainaus: Maailma on tullut pisteeseen, jossa vallitsee täydellinen sekasorto ja josta ei ole paluuta. On kyseessä hyvän ja pahan, harmonian ja sekasorron täydellinen kohtaaminen. Tämä on tulosta Erottelun Miekan energiasta. Raamatusta voimme lukea Jeesuksen sanat: ”Isä nousee poikaansa vastaan ja poika veljeään vastaan”. Tuo energia on hyvin tuhoavaa. Erottelun miekka on, niin ironiselta kuin kuulostaakin, Rakkauden energiaa. Juuri tätä tapahtuu tänäkin päivänä. Maitreya kohdistaa tuon energian oikeaan paikkaan.

Sivun alkuun